Hyvät kuulijat!
Saadessani pyynnön tulla puhumaan tähän tilaisuuteen, oli päällimmäinen tunteeni suru. En tarkoita pelkästään surua kaikkien niiden rakkaansa menettäneiden puolesta, vaan myös surua siitä, miten pitkään Palestiinan ja Israelin välinen vastakkainasettelu on jatkunut. Kyvyttömyys löytää ratkaisua turhauttaa. Tämä turhautuminen saa monet kääntämään selkänsä ja ohittamaan asian, vaikka kyseessä olisi erittäin vakava kriisi, jopa kansanmurha.
On sanomattakin selvää, että rauhaa ja ratkaisuja tarvitaan. Tuhansia ihmisiä on kuollut ja lisää kuolee jatkuvasti. Tulitauko on ensimmäinen askel, hyökkäyksen pysäyttäminen Rafahiin toinen ja jos Israel ei suostu, pakotteiden asettaminen kolmas.
Pidemmällä aikavälillä rauha voidaan saavuttaa vain neuvottelemalla ja rakentamalla rauhaa molemminpuolisen luottamuksen lisäämisen kautta. Tämä tulee olemaan vaikeaa, sillä sekä Hamasin terroriteot että Israelin armeijan iskut ovat luoneet katkeruutta ja revanssihenkeä. Väkivalta ei lopu väkivallalla, vaan siitä seuraa vain loputon koston kierre. Tämä kierre pitää saada katkaistua.
Jotta luottamusta voi syntyä, on kyettävä puuttumaan niihin tekijöihin, jotka epäluottamusta ja vihaa aiheuttavat. On mielestäni selvää, että yksi keskeisimmistä konfliktin juurisyistä on palestiinalaisten heikko asema ja näköalattomuus. Israel miehittää ja saartaa palestiinalaisalueita ajaen niiden väestöä yhä ahtaammalle laajentamalla siirtokuntiaan. Kun materiaalisesti ylivoimainen Israel kykenee tarjoamaan kansalaisilleen paremman elämän, eikä näytä sallivan samanlaisia mahdollisuuksia palestiinalaisille, on mielestäni ymmärrettävää, että alistetut turvautuvat epätoivoisiin keinoihin. Terrorismi, Hamasin suosio ja viha Israelia kohtaan ovat oireita, jotka johtuvat epätoivosta, osattomuudesta ja näköalattomuudesta.
Israelin olisi nyt aika painaa jarrua. Sen on vahvempana osapuolena tunnustettava ja tunnistettava, ettei palestiinalaisten kollektiivinen syyllistäminen Hamasin terrorismista ole oikein, eikä se vie kohti ratkaisua. Jos Hamas halutaan nujertaa, on siltä vietävä suosion avaimet. Palestiinalaisille on tarjottava nyt sitä samaa viisautta, jota sisällissodan raunioista nouseva Suomi hyödynsi: eheytyspolitiikkaa.
Suomessa ymmärrettiin tuolloin, että keskeinen syy punaisten vallankumousinnolle ja väkivallalle oli sosio-ekonominen eriarvoisuus sekä pettymys omiin demokraattisiin vaikutusmahdollisuuksiin. Siksi torpparien asemaa parannettiin torpparilailla ja Lex Kalliolla. Presidentti Ståhlberg armahti merkittävän määrän punavankeja kritiikistä huolimatta. Tämä tehtiin, koska nähtiin, että sillä estettäisiin uuden sisällissodan syttyminen.
Samalla tavalla Israelin päättäjillä on nyt oltava rohkeutta tulla vastaan ja ymmärtää antaa palestiinalaisille myönnytyksiä, vaikka se tuntuisi väärältä. Palestiinalaiset tarvitsevat yhtäläiset ihmisoikeudet ja tunteen siitä, ettei heitä ole tuomittu ikuiseen toisen luokan kansalaisuuteen tai kotimaattomuuteen vain uskonnon tai syntyperän vuoksi.
Pitkän aikavälin ratkaisuna on puhuttu paljon kahden valtion mallista. Se on teoriassa mahdollista, mutta on uskallettava puhua myös muista vaihtoehdoista. On uskallettava puhua myös siitä, että myös yksi demokraattinen valtio on mahdollinen. Kahdessa eri todellisuudessa elävien ihmisten rinnakkaiselo ei ole koskaan helppoa, mutta se on tullut mahdolliseksi Etelä-Afrikassa ja se voi tulla mahdolliseksi myös Israelissa. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ilman vahvaa kansainvälistä tahtotilaa. Maiden, myös Suomen, tulisi yhtenä rintamana osoittaa, että se haluaa rauhan tien.
Toistaiseksi Suomi on ollut passiivinen ja alistunut hiljaisesti hyväksymään jopa kansanmurhan piirteitä saaneet Israelin sotilastoimet. Näin ei pidä menetellä. Suomen tulisi käyttää hyväkseen hyviä Israelin suhteitaan ja puhua rauhan puolesta. Meillä on itsellämmekin verinen historia. Olemme kokemusasiantuntijoita siinä, mitä dehumanisointi, demonisointi, eriarvoisuus ja osattomuus voivat aiheuttaa. Meidän tulisi kertoa nämä painavat terveisemme Israelille. Suomi on ollut ja voi olla edelleen kokoaan suurempi rauhan rakentaja, jos niin vain halutaan.
Lopuksi haluan ilmaista suruni ja osanottoni menehtyneiden puolesta. Haluan myös kiittää kaikkia teitä, jotka välitätte siitä, mitä Gazassa nyt tapahtuu. Pitämällä tätä asiaa esillä ja vaatimalla päättäjiltä toimia te olette todellisia rauhan ja demokratian sankareita. Ei anneta kyynisyyden tai voimapolitiikan voittaa. Tuetaan toisiamme yhdessä ratkaisuja hakien. Israelin – Palestiinan konfliktin rauhanomaisen ratkaisun puolesta. Kiitos!