Hyvät ystävät,
Viiankiaapa ei ole tyhjä kohta kartalla.
Se on lähes 6 600 hehtaarin laajuinen Natura 2000 -alue Sodankylässä ja samalla soidensuojelun piiriin kuuluva alue. Se on yksi Pohjois-Suomen merkittävistä aapasuokokonaisuuksista.
Viiankiaavan arvo näkyy myös sen lajistossa.
Alueen suojeluperusteisiin kuuluu esimerkiksi jänkäsirriäinen, suokukko, mustaviklo, lettorikko sekä useita harvinaisia sammallajeja. Viiankiaavan alueella esiintyy myös uhanalaisia lajeja, kuten erittäin uhanalaiseksi luokiteltu isonuijasammal.
Nyt tämän suojellun luonnon alla olevaa malmia halutaan hyödyntää.
Ja siksi meidän pitää kysyä:
Mitä suojelu tarkoittaa, jos suojelualue voidaan avata silloin, kun sen alta löytyy taloudellisesti kiinnostava malmiesiintymä?
Luonnonsuojelulaki asettaa Natura-alueesta poikkeamiselle korkean kynnyksen. Hankkeen pitää olla yleisen edun kannalta pakottava, eikä sille saa olla vaihtoehtoista ratkaisua.
Näitä ehtoja ei pidä kohdella muodollisuutena.
On aivan totta, että kupari ja nikkeli ovat yhteiskunnalle tärkeitä raaka-aineita.
Mutta siitä ei seuraa, että jokainen malmiesiintymä pitää louhia – eikä varsinkaan sitä, että suojeltu luonto olisi automaattisesti käytettävissä kaivostoimintaan.
Meidän pitää kysyä:
Onko juuri Viiankiaavan avaaminen todella välttämätöntä?
Ja:
Onko olemassa vaihtoehtoja, joilla tarvitsemamme raaka-aineet voidaan hankkia ilman vastaavaa uhkaa suojellulle luonnolle?
Tämä on erityisen tärkeä kysymys aikana, jolloin luonnon monimuotoisuus köyhtyy maailmanlaajuisesti ja myös Suomessa.
Me tiedämme, että luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ei johdu yhdestä hankkeesta. Mutta juuri siksi jokainen päätös siitä, mitä arvokkaita luontoalueita säilytämme, on merkityksellinen.
Me emme voi samaan aikaan puhua luontokadon pysäyttämisestä ja tehdä poikkeuksia juuri niistä suojelupäätöksistä, joilla luonnon monimuotoisuutta on tarkoitus turvata.
Ja Viiankiaavan tapauksessa kyse ei ole vain yhdestä suoalueesta.
Kyse on ennakkotapauksesta.
Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan Tukesin tietojen perusteella peräti 15 Natura 2000 -alueella on vireillä malminetsintää tai suunnitteilla kaivostoimintaa. Viiankiaapa on ensimmäinen Suomen historiassa käsiteltävä kaivostoimintaa koskeva Natura-poikkeushakemus.
Siksi tämän päätöksen vaikutukset voivat ulottua paljon Sodankylää kauemmas.
Jos tästä syntyy käytäntö, jossa taloudellisesti merkittävä kaivoshanke voi murentaa Natura-suojelua, viesti on selvä:
Suojelu ei olekaan pysyvää.
Minusta meidän pitää lähettää toinen viesti.
Me voimme tunnistaa kaivosten ja kriittisten raaka-aineiden merkityksen.
Me voimme kehittää kaivostoimintaa ja samalla vaatia sille tiukat ympäristöehdot.
Mutta kaikkein arvokkaimpien ja jo suojeltujen luontoalueiden kohdalla meidän on pystyttävä myös sanomaan:
Tähän emme koske.
Viiankiaapa on suojeltu syystä.
Siellä elää lajeja, joille tällaiset suot ovat korvaamattomia elinympäristöjä.
Ja aikana, jolloin luonnon monimuotoisuus köyhtyy, meidän pitäisi vahvistaa suojelua – ei heikentää sitä.
Siksi Viiankiaapa ei saa olla poikkeus.